<< Kassel 12A "13" 1935-1936
kassel.jpg

Syksyllä 1934 Lentoasema 2:ssa laadittiin omintakeinen suunnitelma liitolentotoiminnan vakiinnuttamisesta Suomessa. Suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta, mutta näytteeksi haluttiin kuitenkin rakentaa yksi liitokone. Rakennettavaksi koneeksi valittiin Kassel 12, joka on koulutuskäyttöön tarkoitettu 1920-luvulla suunniteltu saksalainen liitokone.

Hankkeeseen osallistuivat lentomekaanikko Suihko, alikersantit Lemmilä, Alkman, Koskinen, Salo, Ilmonen ja Eerola, korpraalit Nieminen ja Sulama sekä lentosotamiehet Marja-aho, Salminen, Marttila ja Ahokas. Marja-ahoa pidettiin hankkeen puuhamiehenä.

Alkupääoma 50 mk 5 600, eli tavoitteesta jäi puuttumaan 400 mk. Lahjoittajina oli yksityishenkilöiden lisäksi yrityksiä, mm. O/Y Schauman, O/Y Tikkurila, DOKO/Y Vinter , joilta saatiin rahaa ja materiaaleja; vaneria, kangasta, sellonaa, ja lakkaa puoleen hintaan.

Konetta rakennettiin iltaisin, öisin ja viikonloppuina, mutta työhön saatiin myös lomaa lentoaseman komentajan everstiluutnantti R.Ahoniuksen toimesta. Mekaanikkokoulu auttoi metallipuolen osissa, Lentokonetehtaan puuseppä Holmberg puutöissä ja Lentokonetehtaan työnjohtaja Virtanen tarkasti rakenteet. Työtunteja kertyi noin 1 600.

Insinööri Blomqvist katsasti koneen 28.03.1935 ja everstiluutnantti Ahonius koeliiti sen Santahaminan kentältä autohinauksella. Kone nousi jo 25 km/h hinausnopeudella. Koneella lennettiin talvella hallinsillalta jäälle laskutelineen joustinkumeista tehdyn sandiumin avulla. Tunnus 13 johtui Tähystäjälentueen varusmiestuvan numerosta ja se oli maalattu senaikaisella ilmavoimien tunnusmaalaussapluunan avulla. Rakentajia projektissa oli myös 13. Koneella lennettiin kesällä 1936 Jämillä, mutta sen käyttö jäi melko vähäiseksi. Kolhossa oli rakenteilla toinen, mutta hanke jäi kesken.

Tekniset tiedot:

  • Kone on sekarakenteinen yksipaikkainen liitokone.
  • Kärkiväli: 10,00 m
  • Pituus: 6,50 m
  • Korkeus: 2,20 m