Päijät-Hämeen Ilmailumuseon varastokontit saatu uuteen järjestykseen

03.02.2021

Jo viime syksyn ja alkutalven mittaan tehtiin järjestelyjä Päijät-Hämeen Ilmailumuseon varastokonttien järjestelemiseksi uudelleen. Ne oli siirrettävä museohallin rakennuspaikan ulkopuolelle, koska museohallin taakse seinän viereen asetettujen konttien uskottiin edesauttavan vuonna 1940 rakennetun museohallin seinien lahoamista.

Konttien_siirto_A_960x540_2021-02-03.jpg

Keskiviikkona 3.2.2021 aamupäivällä paikalle saatiin autonosturi, joka nosti merikontit uusille sijoilleen. Siirron päätyttyä energiayhtiö palautti sähköt ilmajohtoihin.

Konttien_siirto_B_960x540_2021-02-03.jpg

Järjestelyn ansiosta kontit ovat nyt kaukana museohallin seinästä. Yhdessä syksyllä 2020 alueella toteutettujen metsänharvennustoimien kanssa museohallin ympärillä on taas huomattavan väljää.

Konttien_siirto_C_960x540_2021-02-03.jpg

Lahden Ilmasillan vapaaehtoiset saivat uurastuksensa päätteeksi hallimestarin keittämät talkookahvit museon kahviossa.

Rreino Myllymäki

19.04.2024Jyrki Laukkanen ja Jukka Salokannel lentokapteeniksi
19.04.2024Vesivehmaan huoltosuojan kunnostukseen Museovirastolta 4 000 euroa
02.04.2024Lahden Ilmasilta ry:n sääntömääräinen vuosikokous on pidetty
25.03.2024Lahden Ilmasilta ry:n sääntömääräinen yhdistyksen vuosikokous 27.3.2024 klo 18.00
03.03.2024Lahden Ilmasillan kuukausikokous 7.3.2024
29.01.2024Ilmasilta kuukausikokous 1.2.2024 klo 18.30
17.12.2023JOULUN ODOTUSTA JA VUODEN VAIHDETTA!
07.11.2023Joulukuun kuukausikokous ja esitelmä 7.12.23 klo 18.30
13.10.2023Lahden Ilmasillan kuukausikokous 2.11.2023 klo 18.30
14.09.2023Lahden Ilmasillan kuukausikokous 5.10.2023 klo 18.

Siirry arkistoon »